Tulosta

Tupakoinnin lopettaminen

Tupakoinnin lopettamisesta seuraa lukuisia hyviä vaikutuksia terveyteen ja elämänlaatuun. Osa vaikutuksista tulee esille jo nopeasti ensimmäisten päivien aikana (mm. verenpaineen ja sykkeen normalisoituminen, haju- ja makuaistin paraneminen) tai parissa kuukaudessa (yskän ja limannousun väheneminen, keuhkojen toiminnan paraneminen, unen laadun ja määrän paraneminen). Osa terveysvaikutuksista saavutetaan lopettamista seuraavien kuukausien tai vuosien kuluessa (sydäninfarktiin sairastumisen ja keuhkosyövän riskin puolittuminen, aivoinfarktin riskin palaaminen normaalitasolle). Tupakoinnin lopettaminen kannattaa siis aina. Lääkehoito helpottaa savuttomaan elämäntapaan siirtymistä lievittämällä tupakanhimoa ja vähentämällä vieroitusoireita, kuten unihäiriöitä, levottomuutta ja ärtyisyyttä. Ilman reseptiä saatavien nikotiinikorvaushoitolääkkeiden käyttö tuplaa lopettamisen onnistumisen todennäköisyyden. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että ensimmäisten lopettamisen jälkeisten viikkojen aikana repsahdusvaara on suuri. Repsahduksen taustalla on usein liian lyhyeksi jäänyt lääkehoitojakso, liian pieni annostus tai hoitomuoto ei ole ollut paras mahdollinen. Oleellista onkin valita riittävän vahva valmiste ja käyttää sitä oikealla tavalla, säännöllisesti ja riittävän pitkän ajan. Lääkehoito lopetetaan asteittain riittävän pitkän hoidon (mielellään vähintään 3 kuukautta) jälkeen siirtymällä miedompaan valmisteeseen ja/tai harventamalla ottokertoja, kunnes päivittäinen korvaushoitotuotteen käyttö ja tarve on enää vähäistä. Nikotiinikorvaushoitovalmisteita on saatavilla useita lääkemuotoja, joista voi valita sopivuuden ja mieltymysten mukaan parhaimman vaihtoehdon. Nikotiinikorvaushoitovalmiste on aina turvallisempi vaihtoehto kuin tupakoinnin jatkaminen. Varovaisuutta tulee kuitenkin noudattaa muutaman viikon aikana sydäninfarktin jälkeen ja epästabiilissa angina pectoriksessa, sekä vaikeissa rytmihäiriöissä. Sydänsairauksia sairastaville ja raskaana oleville naisille suositellaan lyhytvaikutteisia valmistemuotoja (muu kuin laastari), mikäli lopettaminen ilman lääkehoitoa ei onnistu. Käyttö alle 18-vuotiailla edellyttää aina riittävää, terveydenhuoltohenkilöstöltä saatua ohjausta ja tukea valmisteiden käyttöön ja tupakoinnin lopettamiseen liittyen.

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 36 / 46 tuloksesta

Lääke NICORETTE INHALAATTORI 10 mg inhal höyry, kyllästetty patruuna 42 fol

Tuotenro: 372177

29,12 *
Varastossa

Lääke NICORETTE 2 mg lääkepurukumi 210 fol

Tuotenro: 031583

35,05 *
Varastossa

Lääke NICORETTE 4 mg lääkepurukumi 105 fol

Tuotenro: 400168

30,00 *
Varastossa

Lääke NICORETTE 4 mg lääkepurukumi 210 fol

Tuotenro: 031609

48,18 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL 7 mg/24 h depotlaast 7 kpl

Tuotenro: 012278

21,09 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL 14 mg/24 h depotlaast 7 kpl

Tuotenro: 012716

21,09 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL 14 mg/24 h depotlaast 21 kpl

Tuotenro: 066407

55,95 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL 21 mg/24 h depotlaast 7 kpl

Tuotenro: 012799

21,09 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL 21 mg/24 h depotlaast 21 kpl

Tuotenro: 066423

57,87 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL MINT 1 mg imeskelytabl 36 fol

Tuotenro: 055749

9,20 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL MINT 1 mg imeskelytabl 96 fol

Tuotenro: 055939

19,60 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL FRUIT 2 mg lääkepurukumi 204 fol

Tuotenro: 393934

38,92 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL LAKRITS 2 mg lääkepurukumi 24 fol

Tuotenro: 008163

7,29 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL MINT 2 mg imeskelytabl 96 fol

Tuotenro: 005059

26,84 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL LAKRITS 2 mg lääkepurukumi 204 fol

Tuotenro: 007297

38,92 *
Varastossa

Lääke NICORETTE 2 mg lääkepurukumi 105 fol

Tuotenro: 015575

21,76 *
Varastossa

Lääke NICORETTE FRESHMINT 2 mg lääkepurukumi 105 fol

Tuotenro: 017383

21,76 *

Lääke NICORETTE FRESHMINT 4 mg lääkepurukumi 105 fol

Tuotenro: 017405

30,00 *

Lääke NICORETTE FRESHMINT 2 mg lääkepurukumi 210 fol

Tuotenro: 030388

35,34 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL FRUIT 2 mg lääkepurukumi 96 fol

Tuotenro: 019793

22,57 *
Varastossa

Lääke NICORETTE FRUITMINT 4 mg lääkepurukumi 105 fol

Tuotenro: 030024

30,00 *
Varastossa

Lääke NICORETTE FRUITMINT 4 mg lääkepurukumi 210 fol

Tuotenro: 030033

48,18 *
Varastossa

Lääke NICORETTE FRUITMINT 2 mg lääkepurukumi 105 fol

Tuotenro: 029987

21,76 *
Varastossa

Lääke NICORETTE FRUITMINT 2 mg lääkepurukumi 210 fol

Tuotenro: 029996

35,34 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL LAKRITS 2 mg lääkepurukumi 96 fol

Tuotenro: 019339

22,57 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL LAKRITS 4 mg lääkepurukumi 96 fol

Tuotenro: 019672

31,19 *
Varastossa

Lääke NICORETTE MICROTAB 2 mg resoribl 90 fol

Tuotenro: 069678

23,11 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL ICEMINT 2 mg lääkepurukumi 24 fol

Tuotenro: 081613

7,29 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL ICEMINT 2 mg lääkepurukumi 96 fol

Tuotenro: 081624

22,57 *

Lääke NICOTINELL ICEMINT 4 mg lääkepurukumi 24 fol

Tuotenro: 079358

10,96 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL ICEMINT 4 mg lääkepurukumi 96 fol

Tuotenro: 079370

31,19 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL ICEMINT 4 mg lääkepurukumi 204 fol

Tuotenro: 079381

32,83 *

Lääke NICOTINELL MINT 2 mg imeskelytabl 36 fol

Tuotenro: 005048

13,01 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL TROPICAL FRUIT 2 mg lääkepurukumi 96 fol

Tuotenro: 177785

22,57 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL TROPICAL FRUIT 4 mg lääkepurukumi 24 fol

Tuotenro: 418364

10,96 *
Varastossa

Lääke NICOTINELL TROPICAL FRUIT 4 mg lääkepurukumi 96 fol

Tuotenro: 154314

31,19 *
*
Hinnat sisältävät veron
1 - 36 / 46 tuloksesta

Nikotiinipurukumit

Nikotiinipurukumin pureskelu on hieman erilaista kuin tavallisen purukumin. Purukumia pureskellaan, kunnes maku tulee voimakkaaksi, minkä jälkeen sen annetaan välillä levätä ikenen ja posken välissä. Pureskelu aloitetaan taas, kun maku heikkenee. Tätä jaksottaista pureskelua toistetaan 30 min ajan. Nikotiinipurukumien haittavaikutukset ovat lieviä ja liittyvät usein väärään käyttötekniikkaan, kuten liian nopeaan pureskelutiheyteen. Haittavaikutuksia ovat lähinnä suun, nielun ja kurkun ärsytys, sekä leukojen kipeytyminen. Mahavaivoja, kuten närästystä voi ilmetä etenkin silloin, kun nikotiinia joutuu syljen mukana mahalaukkuun. Mahavaivojen vähentämiseksi ja nikotiinin imeytymisen parantamiseksi suun limakalvoilta kahvia ja happamia virvoitusjuomia ei tulisi nauttia 15 minuuttiin ennen nikotiinipurukumia eikä sen pureskelun aikana.

Nikotiinilaastarit

Nikotiinilaastari tuo tasaisen, matalan nikotiinipitoisuuden vereen joko valveillaoloajaksi (16 tunnin laastarit) tai koko vuorokaudeksi (24 tunnin laastarit). Laastari kiinnitetään puhtaalle ja karvattomalle iholle rintakehän, selän, käsivarsien tai lantion alueelle kiinnityskohtaa vaihdellen. Nikotiinilaastareita ei suositella raskaana oleville tai akuutista sydäniskemiasta kärsiville. Laastari voi aiheuttaa paikallista ihoärsytystä ja ihottumaa, sekä joskus unihäiriöitä. Jos 24 tunnin laastari aiheuttaa unihäiriöitä, on syytä kokeilla 16 tunnin laastaria. Toisaalta, jos aamutupakan tarve on suuri 16 tunnin laastaria käytettäessä, voi kokeilla 24 tunnin laastaria.

Imeskelytabletit, resoribletit, inhalaattorit, sumutteet

Lyhytvaikutteisia lääkemuotoja, kuten imeskelytabletteja, resoribletteja ja inhalaattoria käytettäessä veren nikotiinipitoisuutta voi säädellä tarpeen mukaisesti. Lääkemuoto valitaan oman mieltymyksen mukaan. Imeskelytabletin annetaan liueta suussa hitaasti. Sitä siirretään suussa puolelta toiselle imeskellen ja välillä sen annetaan levätä posken ja ikenen välissä. Jaksottaista imeskelyä jatketaan, kunnes tabletti on liuennut (noin 30 min). Resoribletti eli kielenalustabletti laitetaan kielen alle, josta se liukenee puolessa tunnissa. Inhalaattori voi olla hyvä vaihtoehto, jos tupakointiin liittyy vahvasti tapariippuvuus ja käsillä puuhailun tarve. Inhalaattoriin asetetaan nikotiinikapseli, josta nikotiini höyrystyy, kun suukappaletta imetään joko yhtäjaksoisesti pitkin imuin tai peräkkäisin lyhyin imuin. Nikotiini imeytyy suun limakalvoilta, joten inhalaattorista ei vedetä nikotiinihöyryä henkeen. Kielenalustabletin, imeskelytabletin ja inhalaattorin yleisimmät haittavaikutukset ovat lähinnä paikalliset suun, nielun ja kurkun ärsytys. Mahavaivoja, kuten närästystä voi ilmetä etenkin silloin, kun nikotiinia joutuu syljen mukana mahalaukkuun. Mahavaivojen vähentämiseksi ja nikotiinin imeytymisen parantamiseksi suun limakalvoilta kahvia ja happamia virvoitusjuomia ei tulisi nauttia 15 minuuttiin ennen suun kautta annosteltavia valmistemuotoja eikä niiden käytön aikana.